JOENSUUN SEUDUN OMAISHOITAJAT RY
Omaishoidon monet kasvot
Joensuun seudun omaishoitajat ry on omaishoidon asiantuntija ja vaikuttaja. Me autamme läheisistään huolehtivia henkilöitä jaksamaan paremmin arjessaan ja huolehtimaan hyvinvoinnistaan. Tarjoamme tietoa, tukea ja kehitämme toimintaa yhdessä omaishoitajien kanssa Joensuun seudulla
Yhdistys on toiminut jo yli 25 vuotta omaishoitajien tukemiseksi toiminta-alueellaan (Ilomantsi, Joensuu, Kontiolahti, Liperi, Outokumpu ja Polvijärvi). Tavoitteena on turvata omaishoitoperheille mahdollisuus saada ammatillista järjestölähtöistä tukea ja ohjausta sekä kehittää erilaisia omaishoitajien voimavaroja tukevia toimintamuotoja.
Toimintaamme osallistuminen ei edellytä omaishoidon tuen saamista. Katso uusin esitteemme tästä.


VERTAISRYHMÄT JA -KURSSIT
Yhdistyksessämme vertaisryhmät ovat tietyn teeman ympärille kokoontuvia ryhmiä, joihin osallistuu samassa elämäntilanteissa olevia omaishoitajia. Ryhmissä jäsenet voivat jakaa kokemuksiaan, ajatuksiaan, arjen iloja ja haasteita.
Vertaisryhmässämme ohjaajana toimivat ammattilaiset tai koulutetut vapaaehtoiset vertaisohjaajat. Toteutamme monia vertaisryhmiä myös yhteistyössä julkisen sektorin eri toimialojen, seurakuntien ja muiden järjestöjen työntekijöiden kanssa.

OVET® -VALMENNUS
Ryhmämuotoinen 16 tunnin valmennus avaa ovia omaishoitajuuteen, yhteiskunnan palveluihin,
hoitotyöhön ja avustamiseen sekä omaishoitajan voimavaroihin.
TULE VAPAAEHTOISEKSI
Yhdistyksen vapaaehtoistoiminta tarjoaa mahdollisuuksia toimia kertaluonteisesti tapahtumien talkoolaisena kahvinkeittäjänä tai koulutettuna vertaisohjaajana, tukihenkilönä omaishoitajalle sekä kaikkea siltä ja väliltä oman kiinnostuksen mukaan
Lue lisää vapaaehtoistoiminnasta
Valtakunnallinen omaishoitajien viikko
26.11.- 3.12.2023
TUTUSTU TAPAHTUMIIN SEKÄ MUUHUN MATERIAALIIN

AJANKOHTAISTA

Syysretki Kuhasaloon 25.9. klo 12-15
Joensuun seudun omaishoitajien ja Pohjois-Karjalan Marttojen...

Helpompaa arkea – vaikuttamisraati nepsypiirteisten lasten vanhemmille!
Hei! Honkalampi-säätiön Perpe-keskuksen ja Joensuun Omaishoitajien...

Tervetuloa Tuu mukkaan -vapaaehtoistyön messuille!
👉Ti 19.9. klo 16–19 Tuu mukkaan–vapaaehtoistyön messuille, ev.lut....

Ilmoittaudu mukaan omaishoitajien Luovaan ryhmään!
Tervetuloa omaishoitajien Luovaan ryhmään! 🖼️ Ryhmän tarkoitus on...

Syksyn maksuttomat kuntosaliryhmät omaishoitajille!
Tervehdys! 🤸♀️ Syksyn maksuttomat Koivupihan ja Suvituulen...

Syksyn keilailu- ja liikuntaryhmät yhdistyksen jäsenille!
Joensuun seudun omaishoitajat ry:n jäsenille tarkoitetut keilailu-...

Muutoksia yhdistyksen Facebook-sivuihin!
Tervehdys kaikki! Tähän asti yhdistyksellä on ollut käytössä kaksi...

Jäsenkirjeemme uudistuu!
Hei kaikki jäsenet! Uudistamme jäsenkirjettämme. Haluamme...

Etsitään ratkaisukeskeisiin lyhytterapiaopintoihin asiakkaita ajalle loppukesä-syksy 2023
Välitämme viestiä Lyhytterapeutti opiskelijalta Aino Karhulta: ...

Mitä sinulle kuuluu – voimavarapäivät alle 65 v. omaishoitajille
Tervetuloa viettämään virkistävää ja tiedollista viikonloppua...
UUTISET

Kontiolahden ja Enon omaishoitajille ja hoidettaville hyvinvointipäivä 29.9.2023 klo 11-15:30
Kontiolahden ja Enon omaishoitajille ja hoidettaville...

Syksyn sururyhmä alkaa 26.9.
Sururyhmä omaishoitajalle, joka olet menettänyt läheisesi. Läheisesi...

Vielä muutama paikka Mitä sinulle kuuluu -voimavarapäiville alle 65 v. omaishoitaja!
Tervetuloa Mitä sinulle kuuluu – voimavarapäiville alle 65 v....

Syksyn kaikille omaishoitajille avoin Tuikut -ryhmä!
Hei kaikki omaishoitajat! 🙋 Kaikille omaishoitajille avoin...

Syksyn vertaisryhmä omaishoitajille, jotka ovat menettäneet hoidettavan läheisen
Vertaisryhmä on tarkoitettu omaishoitajille, jotka ovat menettäneet...

Syksyn omaishoitajien olohuoneet!
Omaishoitajien olohuone on omaishoitoperheiden tukena ja kaikille...

Avoin kutsu Luovan ryhmän taidenäyttelyn avajaisiin 31.8.!
Tervetuloa omaishoitajien kevään Luovan ryhmän tauluista kootun...

ILMOITTAUDU MUKAAN MITÄ SINULLE KUULUU -VOIMAVARAPÄIVILLE OMAISHOITAJA!
Mitä sinulle kuuluu – voimavarapäivät kaiken ikäisille...

Syksyn hyvinvointiwebinaarit
Syksyn hyvinvointiwebinaarit Omaishoitajaliiton tarjoamat...

Syksyn 2023 Vertti ja Veera -vertaisryhmän tapaamiset!
Tervetuloa mukaan syksyn Vertti ja Veera -vertaisryhmän tapaamisiin!...
BLOGI
Ääni kokemukselle
Minua pyydettiin kirjoittamaan blogiteksti Joensuun Seudun...
Kuulostaako tutulle?
Tunnistatko omaishoitajan? Muistan, kun ensimmäisen kerran kuulin...