Minua pyydettiin kirjoittamaan blogiteksti Joensuun Seudun Omaishoitajien sivustolle. Oman kokemukseni on, että olen kulkenut melkoisen kivisen polun parin vuoden takaisesta elämäntilanteesta tähän hetkeen, jossa olen nyt. Olen joutunut tilanteeseen, jossa minun on täytynyt pohtia, mitä minun tulee karsia elämäntilanteestani, jotta pystyn huolehtimaan lasteni hyvinvoinnista.
Kiviseltä tietä oman tilanteen tunnistamiseen
Muutama vuosi sitten vielä olin kokoaikaisessa työssä oleva äiti, jolla oli ajankohtaisesti kotona kaksi lasta, joista molemmilla oli omat haasteensa. Nykyään olen päätoiminen äiti, sivutoiminen omaishoitaja ja kokoaikaisesti työtön, joka on ammatillisessa kuntoutuksessa etsimässä omaan elämäntilanteeseen paremmin sopivaa työtä. Ja jolla on edelleen ne kaksi lasta, molemmat omalla erityisellä lisällä. Matka tuosta muutaman vuoden takaisesta ajatusmaailmasta tähän päivään on ollut henkilökohtaisesti pitkä ja kivinen. Kipuilin ja syyllistin itseäni pitkään, että miksi minä en pärjää tässä maailmassa niin kuin muut? Miksi minä väsyn ja uuvun, vaikka teen omasta mielestäni asiat samalla tavalla kuin muut? Hoidan kotia, käyn ansiotyössä ja yritän pärjätä tässä yhteiskunnassa. En tunnistanut ja tunnustanut omaa tilannettani. En osannut ajatella, että kotona oleva omaishoitotilanne on sellainen, joka on itsessään jo kokoaikaisesti työllistävä. Ja tähän ajatukseen en saanut myöskään tukea ammattilaisten puolelta ennen kuin lapseni kävi läpi toisen ison leikkauksen. Silloin minut tunnistettiin ”viralliseksi” omaishoitajaksi, vaikka tosiasiassa olin ollut sitä jo toisen lapseni syntymästä asti. Lakkasin syyllistämästä itseäni uupumuksestani ja aloin ajatella asiaa toiselta kannalta: minulla on tämä elämäntilanne ja olen sen myötä oikeutettu saamaan siihen apua ja tukea.
Tukeeko yhteiskunta riittävästi?
Minun kokemukseni on, että kun lapsi on pieni ja pienet lapset ovat hoidollisia ikänsä ja tarpeidensa puolesta, niin silloin omaishoitotilannetta ei helpolla tunnisteta eikä tunnusteta. Vaikka äitinä ajattelet oman tilanteesi poikkeavan muiden lapsiperheiden tilanteista, mutta et saa sille asialle tunnustusta, niin et oikein itsekään tiedä mitä pitäisi omasta elämäntilanteesta ajatella. Kohtaamistilanteista voi jäädä vahva, vähättelevä tunne itselle: kuvittelenko kaikki nämä asiat, mitkä ovat läsnä meidän kotonamme? Tällaisten kohtaamiskokemusten jälkeen vanhemmalta saattaa tipahtaa hanskat tiskiin eivätkä he välttämättä jaksa taistella niistä oikeuksista, joihin he olisivat oikeutettuja. Omaishoitotilanne voi ajaa vanhemmat myös raskaiden ratkaisujen äärelle. Vanhempi voi joutua pohtimaan, mitä kaikkea oma arki pitää sisällään ja miten esimerkiksi oma työnteko sopii kuvioon. Vanhempi saattaa joutua tekemään raskaita ratkaisuja turvatakseen oman lapsen hyvinvointia kuten työelämästä pois jättäytymistä. Työelämästä pois jättäytyminen taas uhkaa perheen taloudellista turvallisuutta, mikäli omaishoitotilannetta ei tunnisteta yhteiskunnan toimesta. Lapsiperheillä, joissa on omaishoitoa vastaava tilanne, on oikeus saada tarvitsemaansa tukea ja apua näihin ratkaisuihin. Kaikki omaishoitotilanteet eivät ole fyysisesti hoidollisia, vaan vanhemmat voivat olla entistä enemmän sidottuja tilanteeseen, joka vaatii jatkuvaa huomiointia ja valvontaa vanhemman osalta.
Olenko siis löytänyt oman paikkani?
Tämän raskaan ratkaisun, vakituisesta työpaikasta irtisanoutumisen, koin itsekin. Minun oli hyväksyttävä se tosiasia, että kotona oleva tilanne työllistää minut täysipäiväisesti ja ansiotyölle ei siinä ollut sillä hetkellä tilaa. Kävin tilannettani paljon läpi työterveyshuollossa, jossa aidosti autettiin minua etsimään sopivaa ratkaisua ja näin päädyin ammatilliseen kuntoutukseen ja työkokeiluun. Minä haluan uskoa siihen, että ammattilaisten kanssa pystytään tekemään rakentavaa yhteistyötä, mutta tämä vaatii dialogista yhteistyötä ja toisen osapuolen aitoa kohtaamista. Aito, onnistunut kohtaaminen vaatii sen, että tulemme puolin ja toisin kuulluiksi omassa asiassamme ja hyväksyntää siihen, että osapuolet ovat molemmat oman näkökantansa asiantuntijoita. Haluan tehdä vaikuttamistyötä sen eteen, että jokainen lapsiperhe, jota koskettaa omaishoitotilanne, saisivat tarvitsevansa avun ja tuen. Minun tapani vaikuttaa on antaa oma ääneni näille kokemuksille ja aion jatkossakin rummuttaa sen puolesta, että jokainen saisi sitä tukea ja apua, jota he tarvitsevat kokeakseen olevansa merkityksellisiä tässä yhteiskunnassa.
0 kommenttia